Olet mitä syöt

EU ja Yhdysvallat neuvottelevat keskinäisestä vapaakauppasopimuksesta. Neuvottelut oli tarkoitus käydä salassa, suljettujen ovien takana. Sittemmin neuvottelujen sisällöstä vuosi tietoa julkisuuteenkin. Suurimmat huolet ovat koskeneet investointien suojaa, joka kriitikoiden mukaan antaa yrityksille juridisen ylivallan suhteessa demokraattisiin päätöksiin. Kannattajat näkevät lähinnä taloudellisia hyötyjä. Elinkeinoelämällä on lähtenyt tältä osin pahanlaisesti mopo keulimaan.  Sopimuksen selitetäänkin tuottavan merkittävän määrän euroja vuodessa palkansaajan tilipussiin. Uskoo ken tahtoo.

Investointisuojan ja välimiesoikeus kritiikin varjoon vähemmälle huomiolle on jäänyt esim. maatalous tuotteita koskevien säännösten ristiriitaisuus. EU:lla ja Yhdysvalloilla on hyvin erilainen katsantotapa ruuan turvallisuuteen. Tästä seuraa yhteentörmäys vapaakauppaneuvotteluissa.

Yhdysvalloissa käytetään hormoneja yleisesti lihan tuotannon vauhdittamiseksi. EU:ssa tämä on, ainakin vielä kielletty.

Uudella mantereella myös ruokakasvien geenimanipulointi on arkipäivää. Vaikka sopimus ei heti avaisikaan ovia geenimuunnellulle ruualle, loisi se joka tapauksessa painetta muuttaa eurooppalaisia käytäntöjämme.

Yhdysvalloissa pilaantunut liha voidaan pestä klooria tai maitohappo bakteereita käyttäen. Näin liha saadaan täyttämään myynnille asetetut vaatimukset. Käytäntöä sovelletaan mm. naudan- sian-lampaan- ja siipikarjan lihaan. EU:ssa ei klooripesua sallita, vielä.

Myös eläinten kloonaus on yleistä Atlantin takana. EU sen sijaan ei pidä kloonausta hyväksyttävänä mm. eettisistä syistä. Kloonattujen eläinten jälkeläisistä ei Yhdysvalloissa tarvitse ylläpitää minkäänlaista rekisteriä. Näin ollen lienee selvää, että näiden kloonien jälkeläisiä tulee päätymään myös Eurooppalaisiin ruokapöytiin neuvottelujen toteutuessa.

Kaikkinensa koko ruuantuotantoketjun turvallisuuden suhteen on valtavia eroja EU:n ja yhdysvaltojen välillä. Yhdysvalloissa riittää, että itse lopputuote on kelvollinen. EU:ssa taas ovat tiukat säännökset koko tuotantoketjulle, aina alkutuotannosta varsinaisen loppu  tuotteeseen.

EU:ssa myös nähdään, että kuluttajalla on oikeus valita ja tuntea koko tuotantoketju. Yhdysvalloissa kuluttajansuojalle viitataan kintaalla.

Toteutuessaan vapaakauppasopimus paitsi sallii ylikansallisten yhtiöiden ylivallan investointi suojineen ja välimiesoikeuksineen, myös määrittää ja ohjaa mitä eurooppalaisissa ruokapöydissä jatkossa syödään.

Geenimuunnellun, kloorilla pestyn ja hormoneilla kasvatetun ruuan vyöryessä markkinoille, kotimainen puhdas lähiruoka jäänee armotta hintakilpailussa kakkoseksi!

Toivotankin kaikille herkullista joulua puhtaan kotimaisen, reiluilla työehdoilla tuotetun lähi ruuan parissa!

Investointikatto  – Uhka vai mahdollisuus?

Kaupungin päätöksentekoa vuoden viimeisinä kuukausina hallitsee perinteisesti talousasiat. Toisaalta saatavilla on jo varsin valistunut ja paikkansa pitävä arvio kuluvan vuoden tulosennusteesta. Samaan aikaan pähkäillään seuraavan vuoden budjettia.

Vuoden 2014 tulosennuste povaa kaupungin talouden olevan 36,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tavoiteltua nollatulosta ei siis tulla likimainkaan saavuttamaan. On hyvä kuitenkin huomata, että nettomenojen kasvu kuluvalla vuodella tulee olemaan 2,4 % tasolla. Tätä voidaan pitää varsin maltillisena, kun otetaan huomioon kaupungin vuosittainen väkimäärän kasvu (noin 2500 henkeä), ja siitä väistämättä seuraava palveluntarpeiden kasvu.

Isoimmat yksittäiset syyt alijäämään ovat mm. Härmälän vanhan kaatopaikan puhdistamisesta lankeava 12,6 miljoonan euron kulu. Ydinprosesseittain suurimmat ylitykset kohdistuvat terveyttä ja toimintakykyä edistävien palveluiden sektorille. Kaupungin surkeasta työllisyystilanteesta johtuen ylityksiä tulee työmarkkinatuen kuntaosuuteen (ylitys noin 7,6 milj. €) ja toimeentulotuen maksatukseen (noin 1,4 milj. €).

Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirille kaupunki tulee tänä vuonna maksamaan noin 6 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän. Terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävien palveluiden nettomenojen kasvua voidaan kuitenkin, ylityksistä huolimatta, pitää haastavassa tilanteessa erinomaisen pienenä. Verrattaessa edellisiin vuosiin, voidaan todeta, että kuluvana vuonna menojen kasvu on saatu laskemaan 3,4% tasolle. Vertailun vuoksi esim. vuonna 2008 kasvuvauhti oli 9,8 %.

Ensi vuoden budjetti tunnustettiin jo lähtökohtaisesti alijäämäiseksi. Nollatuloksen tavoittelu olisi tarkoittanut vielä mittavampia leikkauksia palveluihin, kuin mitä jo nyt budjetti pitää sisällään. Alijäämän suuruudeksi arvioidaan 10 miljoonaa euroa. Tätä voidaan pitää erittäin haastavana saavuttaa, kun tiedetään että esim. työmarkkinatuen kuntaosuus lankeaa kunnille täysimääräisenä nykyisen 500 työttömyyspäivän sijaan jo 300 päivän jälkeen ensi vuonna.

Pieniä ilonpilkahduksiakin budjetti kaikesta huolimatta pitää sisällään. Terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävien palveluiden määräraha lisäysten lisäksi tällaisena voidaan pitää mm. vihdoinkin toteutuvaa aktiivipassia.

Ensivuoden budjettia hyväksyttäessä, hyväksyttiin myös merkittäviä linjauksia koskien tulevien vuosien investointeja. Ensi kevään aikana on tarkoitus valmistella investoinneista priorisointilista tuleville vuosille.

Samalla sovittiin, että investoinneille tullaan asettamaan ns. investointikatto.

Investoinneista laadittava priorisointilista kuulostaa hyvinkin järkevältä ja kannatettavalta idealta. Kaupungin investointitarve vuosikymmenen loppuun on huikeat 3-4 miljardia euroa. On siis tarpeen ja välttämätöntä pistää hankkeita tärkeysjärjestykseen. Miettiä mitkä hankkeet toteutetaan ja mitkä hankkeet kuopataan tai ainakin siirretään myöhemmäksi. Tämä mielestäni ok!

Investointikatto onkin sitten jo paljon hankalampi määrittää. Mistä oikein loppujenlopuksi on kyse? Tarkoittaako investointikaton asettaminen esimerkiksi sitä, että vaikkapa vuosien 2016-2018 investointimäärärahat lyödään lukkoon euromääräisesti vuonna 2015?

Mitä tehdään sitten, kun määrärahojen lukkoon lyömisen jälkeen tulee joitain ennalta arvaamattomia korjaustarpeita, joita ei ole mitenkään voitu huomioida kattoa määrittäessä? Tällaisia voisivat olla vaikkapa jonkin runkovesi- tai viemärilinjan pamahtaminen. Se voisi tarkoittaa joidenkin siltojemme välitöntä korjaustarvetta. Molemmat esimerkit ovat täysin mahdollisia, eikä pelkkää spekulaatiota. Hervannan valtaväylän silloista kaksi, kanjonin silta ja City marketilta Hervantaan päin oleva vanha silta, ovat parasta aikaa suurennuslasin alla. Molemmat sillat ovat samalla 70- luvun tekniikalla tehtyjä, kuten Jyväskylässä vuosi sitten romahtanut vesitornikin.

Mitään välitöntä romahdusvaaraa ei valtaväylän silloissa tietenkään ole, vaan tilannetta tutkitaan ja tutkimusten jälkeen tarvittaviin toimiin ryhdytään. Pointtini kuitenkin on se, että miten tiukka investointikaton asettaminen pystyy vastaamaan edellä mainittuihin, ennalta arvaamattomiin investointi tarpeisiin. Koko investointikaton asettamista tulee mielestäni arvioida uudelleen.

Työeläkeuudistus

”Paskakikkareesta ei saa maistuvaa konvehtia, vaikka sitä kuinka kuorrutettais!” Näillä sanoilla alkoi kommentointi eläkeuudistuksesta Rakennusliiton hallituksessa viime perjantaina SAKn edunvalvontajohtajan lopetettua alustuksensa eläkeratkaisusta. Kommentin kritiikki on ymmärrettävä alalla, joilla jo nykyisenkin eläkeiän alarajan saavuttaa vain kaksi työntekijää kymmenestä.

Alkusysäyksen eläkejärjestelmän uudistamiselle antoi ex- pääministeri Vanhanen. Rukan lumille suuntautuneen hiihtoreissun innoittamana ministeri lanseerasi idean eläkeiän alarajan mekaanisesta  nostamisesta muutamalla vuodella.

Pääministerin aivopierua voidaankin pitää lähtölaukauksena työmarkkinajärjestöjen 5.5 vuotta kestäneille neuvotteluille, sekä neuvottelujen tuloksena syntyneelle ratkaisulle

Uudistuksen ehkä suurin ja tärkein saavutus palkansaajille on työttömyysturvan lisäpäivien säilyminen ennallaan. Eläkeputkesta eroon pääseminen on ollut työnantajapuolen asialistalla vuosikausia.

Putkessa isäntiä rassannee itse asiaa enemmän mallin rahoitus. Ikääntyvistä, tehottomista työntekijöistä pitäisi työnantajapuolen mielestä päästä eroon huomattavasti nykyistä halvemmalla.

Eläkkeen karttumissääntöihin on luvassa muutoksia. Uudessa mallissa eläkettä kertyy tasaisesti aina eläkeiän alarajaan asti 1,5 %. Nykymallissa oleva piiloleikkuri poistuu. Tulevaisuudessa eläkettä kertyy koko ansiosta, koska työntekijän eläkemaksuja ei enää vähennetä ansioista.

Ns. superkarttuman uudessa mallissa korvaa lykkäyskorotus. Tämä toimii niin, että mikäli työntekijä on kykenevä jatkamaan työssä eläkeiän alarajan saavutettuaan, kertyy korotusta jokaiselta lisäkuukaudelta 0,4 % lisää. Esim. vuoden lisä työskentely kartuttaa eläkettä 4,8 %.

Fyysisesti raskasta työtä tekevien työntekijöiden asemaa uudistus ei odotuksista huolimatta kyennyt parantamaan. Onneton yritys tähän suuntaan on ratkaisuun rustattu uusi eläkemuoto, työuraeläke. Työuraeläkkeelle pääsy edellyttää 38 vuoden lähes katkeamattoman työuran.

Kausivaihteluista alttiille aloille ja muissa epäsäännöllisissä työsuhteissa työskenteleville 38 vuotta katkeamatonta työuraa on saavuttamaton päiväuni. Mallista hyötyvien työntekijöiden määrä tulee olemaan marginaalinen.

Silmiinpistävintä koko uudistuksessa kuitenkin on se, että ratkaisua lukiessa ymmärtää hyvin nopeasti sen, kuinka vieraantuneita työmarkkinajärjestömme ovat tämän päivän työntekemisen arkitodellisuudesta. Uudistus ei nimittäin millään lailla kykene, tai halua huomioida sitä, että alati kasvava osa nyky töistä tehdään epäsäännöllisissä työsuhteissa. ”Uudistuksen” perus lähtökohtana on vanhentunut käsitys työntekijästä, joka koulun käytyään siirtyy sujuvasti työelämään ja työskentelee katkeamattoman työuran aina eläkkeelle pääsyyn saakka.

Sote junan jarrumiehet

Minulla oli ilo ja kunnia osallistua eilen Tehyn järjestämään Sote-paneeliin Murikka -opistolla Suomen Teiskossa!

Paikalla oli edustajat kaikista eduskuntapuolueista, RKP:tä lukuun ottamatta. Arvovaltaisen yleisön hommia hoiteli satapäinen joukko Tehyn luottamusmiehiä ja ammattiosastojen aktiiveja.

Arvatenkin puheenaiheet käsittelivät laajalla kuulemiskierroksella olevaa lakiluonnosta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Erityisesti paikalla ollutta yleisöä kiinnostivat henkilöstöön vaikuttavat asiat tulevan sote-uudistuksen rytinöissä.

Mielestäni lakiluonnoksessa henkilöstön asema muutoksessa on turvattu varsin hyvin. Voimaanpanolain kahdeksannessa pykälässä (8§) mainitaan mm. seuraavaa:

Tuottamisvastuussa olevia kuntia ja kuntayhtymiä muodostettaessa kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä, hallinnossa ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä olevat henkilöt siirtyvät tuottamisvastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän palvelukseen. Henkilöt siirtyvät sen tuottamisvastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän palvelukseen, jolla on tuottamisvastuu niistä tehtävistä, joissa asianomainen henkilö on ollut ennen siirron toteutumista. Muutos katsotaan liikkeenluovutukseksi, jos se johtaa henkilöstön työnantajan vaihtumiseen.

Liikkeenluovutuksestahan on säädetty niin, että liikkeenluovutuksessa työntekijät siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan palvelukseen. Ainoastaan työnantaja vaihtuu, työsuhteen ehdot säilyvät ennallaan. Uusi työnantaja ei siis näin ollen saa yksipuolisesti muuttaa esimerkiksi työaikaa, vähentää palkkaa tai muita sovittuja työsuhteen ehtoja. Tältä osin homma tuntuisi olevan kunnossa siis.

Paikalla olleita henkilöstön edustajia kiusasi kuitenkin suuresti se, että lakiluonnokseen ei ole kirjattu viiden vuoden irtisanomissuojaa. Liekö vaalien läheisyys vai mikä, että panelistit olivat kutakuinkin kaikki jonkin mittaisen irtisanomissuojan kannalla. Jopa Kokoomuksen Sofia Wikman Demareiden Hanna Tainion säestyksellä puhuivat mahdollisuudesta esim. kolmen vuoden irtisanomisaikaan. Kirjauksen kannalla, siis kannalla että viiden vuoden irtisanomisaikaa ei tule lakiin kirjata, oli minun lisäkseni ainoastaan Kepun Jouni Ovaska.

Hetkinen,

minkä takia Vasemmistoliittolainen panelisti, vieläpä luottamusmies taustainen, vastustaa henkilöstölle asetettavaa viiden vuoden irtisanomissuojaa?!

Perustelin mielipiteeni, ja perustelen jatkossakin, seuraavasti:

Riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus vai ei, tulee ammattitaitoisesta hoivahenkilöstöstä olemaan niin pitkällä kuin lyhyelläkin aikavälillä huutava pula. Kaikki mittarit ja ennusteet osoittavat sataprosenttisella varmuudella sen, että alan työtätekevien käsien määrää joudutaan kaikissa tapauksissa reippaasti lisäämään. Minkäänlaiseen väkimäärän vähennyksiin ei kerta kaikkiaan olla menossa. Tulevaisuudessa väki alan työntekijä statuksella töitä tekevistä ammatti ihmisistä tulee varmuudella lisääntymään, ei vähentymään. Tästä yksinkertaisesta syystä työntekijäpuoli ei viiden vuoden irtisanomissuojaa tarvitse.

Tilanne onkin sitten aivan toinen organisaatioiden toimihenkilöillä, ylemmillä toimihenkilöillä ja johtajilla.

Sote-uudistuksen toteutuessa ja organisaatiorakenteiden muuttuessa tulee nimittäin käymään niin, että iso lauma päällikkö ja johtajatason ihmisiä huomaa hallinnon kaventuessa olevansa pääasiassa turha kiinteä kulu. Näille ihmisille viiden vuoden irtisanomissuoja olisi lottovoitto. Käytännössä tämä porukka tulisi siis ympätä uuteen organisaatioon irtisanomissuojasta johtuen vaikka väkisin. Ainakin viideksi vuodeksi.

Koska uudistus on hengeltään ennen kaikkea rakenneuudistus, on se nähdäkseni mahdotonta toteuttaa asianmukaisesti tilanteessa, jossa johtotason työntekijöiden asemaan ei voitaisi puuttua.

Ihmeellisellä tavalla löysimme Kepulaisen Ovaskan kanssa toisemme (kansanrintama rules?) toisessakin asiassa. Nimittäin siinä, että sote-uudistus tulee viedä pikimmiten maaliin. Tämä tietysti edellyttää kaikilta puolueilta, ja varsinkin päähallituspuolueilta, yhteistä poliittista tahtoa asian edistämiseksi.

Kokoomushan on kulisseissa, ja varsin julkisestikin viime aikoina, toiminut hankkeen jarrumiehenä. Kokkareita selvästi nyppii se, ettei uudistuksesta tulekkaan sellaista, että koko 25 miljardin vuotuinen sotepotti alistetaan markkinoiden ja kilpailun riepoteltavaksi. Tämän jotenkin puolueen ideologiaa tuntien ymmärrän.

Huolestuttavaa sen sijaan on se, että näyttäisi siltä että myös Demari porukasta on alkanut nousemaan jarrumiehiä.

Valtionvarainministeriöhän toi nimittäin ykskaks yllättäen budjettiriiheen niin sanotun sote-raamin.

Käytännössä raami tarkoittaisi sitä, että VM ohi sosiaali- ja terveysministeriön ja muodostettavien sote alueiden päättäisi siitä, millä kohtaa rahahanat väännetään kiinni. Eli jos sote alueen budjetti tulee lokakuussa täyteen, rahantulo loppuu ja potilaat pakkaseen? Kustannusseuranta on toki aina paikallaan, mutta rajansa kaikella.

Toisekseen valtionvarainministeriö leikkasi budjetista riihessä pois ns. muutostuen. Tällä rahalla oli tarkoitus palkata sote-alueille henkilökuntaa joka hoitaisi varsinaiseen uudistukseen tarvittavan käytännön työn.

Toivoa vain sopii, että leikatut varat palautetaan pikimmiten, esim. lisäbudjetin muodossa!

Hei, me rakennetaan!

Ennen vanhaan rakennuksille haettiin töihin niin, että käveltiin työmaan portista sisään, mentiin mestarinkoppiin ja kysyttiin töitä. Jos töitä oli, vedettiin haalarit niskaan ja alettiin hommiin. Jos ei, mentiin seuraavalle mestalle.

Nykyään työmaan vastaavalla mestarilla ei ole edes rekrytointilupaa. Jos lisäväkeä työmaalla tarvitaan, tulee kirjalliset hakemukset seeveineen toimittaa rakennusliikkeeseen sähköisesti. Näin voi mahdollisesti päästä jonkun toimistohenkilökuntaan kuuluvan pakeille, joka ei välttämättä edes tiedä varsinaisesta työmaatason asioista yhtään mitään.

Isoimpien rakennusliikkeiden palkkalistoille pääseminen onkin nykyään lähes mahdotonta. Helpompi on puhua itselleen VR:ltä veturi päiväksi lainaan, kun päästä ison rakennusliikkeen vakimiehistöön työmaalle. Miehistö resurssit pyritään pitämään mieluummin hieman alimitoitettuina kuin edes riittävinä. Tätä vajetta täytetään vuokrafirmojen ja aliurakoitsijoiden työntekijöillä. 

Tällainen silppua tekevä orjatyövoima on tietysti rakennusliikkeiden mieleen, ei tarvitse murehtia normaaleista työnantajan velvoitteista, vakuutuksista tai työterveyshuolloista. Sen kun tilaa, käyttää ja heittää mäelle!

Alan aliurakointikin on paikoin surkuhupaisaa ja värikästä. Meininki on, että isot urakkakokonaisuudet pilkotaan, kilpailutetaan ja ketjutetaan eteenpäin.

Ensimmäinen kamppailu käydään pienten ja keskisuurten yritysten välillä, kun kokonaiskakku on jaettu pienempiin osiin. Maalaus-, sähkö-, putki- ja ilmastointiurakoitsijat kisaavat keskenään oman alansa kakunpalasta urakkatarjouskilpailussa. Säännöt ovat yksinkertaiset. Halvin voittaa. 

Voittaja joutuu kuitenkin pian toteamaan, että hinta, millä urakka saatiin, on työmäärään nähden liian pieni. Täytyy siis veistellä tämä oma viipale useampaan vielä pienempään siivuun, kilpailuttaa ja myydä pois. Näistä muruista kisaa keskenään sitten ne muutaman tai yhden miehen yritykset. Ongelma on, että jäljelle jäänyt viipale on niin ohut, että verojen, vakuutusten ja muiden velvoitteiden jälkeen sillä ei enää elä. Työt on kuitenkin jotenkin hoidettava, ja kiusaus velvoitteista luistamiseen on siinä kohtaa usein suuri. Kaikki laadulliset vastuut on tässä kohtaa kadonnut jo niin moneen kertaan, että syyllisiä haetaan jälkikäteen tuomioistuimissa vuosikausia. Aina ei löydetä sieltäkään.

Rakentamisen laadusta onkin viime vuosina puhuttu mediassa ja mielipidesivuilla paljon ja hyvä niin.

Monesti keskustelussa häiritsee väittämä tai oletus, ettei Suomessa osattaisi rakentaa kunnolla. Useimmiten on nimittäin niin, että kysymys ei ole niinkään ammattitaidottomuudesta vaan aikataulujen kireydestä ja edellä kuvaamieni hankinta- ja kilpailumallien järjettömyydestä.

Tosin pelkona on, että alalle tulevien nuorten rakentajien mieliin istutetaan nykyinen ”hosumalla sutta ja sekundaa” tekemisen meininki normaalina tilana. Tämä johtaa ennen pitkää siihen, että alalta vielä löytyvää osaamista ja ammattiylpeyttä ei tulevaisuudessa enää ole.

Rakentamiseen liittyvät laadulliset ja muut ongelmat ovat väittääkseni syvällä alan rakenteissa ja toimintamalleissa, ei niinkään telineillä tekevien käsissä.

( kolumni Kansan Uutisten viikkolehdessä 17.10.2014 )

Case Finnair

Valtion omistajaohjauspolitiikka näyttäytyy oudossa valossa Finnairin matkustamohenkilökunnan ulkoistamis-suunnitelmien julki tullessa tällä viikolla. Yhtiö aikoo ulkoistaa koko matkustamohenkilökuntansa Hongkongin ja Singaporen reiteillä. Norjalaisen OSM Aviaton-yrityksen kautta työt hoitaisi aasialainen vuokratyövoima. Suunnitelmien toteutuessa yhtiö ulkoistaisi 20 reitin matkustamohenkilökunnan. Tämä tarkoittaisi 540 vakituisen Finnairin työntekijän irtisanomista.

Valtion omistajaohjausosaston päällikön Eero Heliövaaran mukaan Finnairilla on valtion täysi tuki ja siunaus työehtojen polku suunnitelmilleen. Heliövaaran mukaan vaihtoehtoja ei kuulemma ole. Mielenkiintoista olisikin nyt kuulla, mikä on valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Haaviston (Vihreät) ja maan hallituksen kanta?

Lain mukaan EU:n ulkopuolelta Suomeen tulevat tarvitsevat työluvan. Edellytyksenä luvalle on muun muassa, ettei työvoimaa ole Suomesta saatavilla kohtuullisessa ajassa ja että työsuhteessa noudatetaan suomalaisia vähimmäistyöehtoja. Finnairin ajatuksen mukaan laki voidaan sujuvasti kiertää, kun palkan maksaakin yhtiön sijasta ulkoinen alihankkija. Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys (SLSY) on jyrkästi sitä mieltä, että myös alihankkijan kautta tulevalle työntekijälle pitää maksaa suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Suomen kuljetusalojen liitot ovat ilmoittaneet keskustelevansa mahdollisista tukitoimista lentoemäntä- ja stuerttiyhdistykselle. kuljetusalojen liitoilla on periaatepäätös siitä, että jos jollain kuljetusalalla poljetaan työehtoja, muut liitot tukevat.

Case Finnair on herättänyt närkästystä myös maan rajojen ulkopuolella. Euroopan kuljetusalojen liitto (ETF) on ollut yhteydessä mm. pääministeri Stubbiin. Liitto on ilmoittanut toimimaan koko voimallaan Finnairia vastaan, mikäli suunnitellut ulkoistukset toteutuu. ETF edustaa yli 250 000 ilmailualan työntekijää 34:ssä Euroopan maassa.

Näyttää siltä, että Finnair on valmis paitsi polkemaan työntekijöiden työehtoja, tekemään myös peruuttamatonta hallaa omalle yritys brändilleen!

Turun telakkapäätös


Vasemmistoliiton telakkatyöryhmä esitti keväällä 2013 julkaistussa mietinnössään, että valtion tulisi hankkia vähintään 30% osaomistus vaikeuksissa painivasta Turun telakasta.
Onkin ollut ilo huomata, että maamme hallituksessakin on tämä asia viimein ymmärretty ja elinkeinoministeri Vapaavuoren johdolla myös toteutettu. Erinomainen asia!

Toivoa sopii, että viimevuodet eri omistajien toimesta tuuliajolla olleen telakan uudet omistajat todella sitoutuvat pitkäjänteiseen työhön telakan kehittämisen ja kannattavuuden parantamisen suhteen. Tosin toiveet tästä Vapaavuori kiiruhti hautaamaan välittömästi. Ministerin mukaan valtio tulee irtautumaan yhtiöstä muutamassa vuodessa.

Viime vuosien julkista- ja poliittista keskuskustelua on leimannut sairaalloinen pelko ajatuksesta, että valtio voisi omistaa tai olla edes osaomistajana eri aloilla toimivissa yrityksissä. Pelätään valtion isona toimijana vääristävän kilpailua. Jos kuitenkin on niin, että valtion omistus takaa työpaikkojen säilymisen suomessa ,on pidempiaikainen tai pysyvä omistus mielestäni perusteltua.

Toinen, nyt käytössä oleva tapa valtiolla toimia, on suorien rahallisten yritystukien myöntäminen.
Tämän tien toimimattomuudesta on viime vuosilta varsin monia katkeria esimerkkejä. Monet tuetut yritykset ovat siirtäneet tuotantonsa maan rajojen ulkopuolelle ja vieneet mennessään niin työpaikat kuin myönnetyt tuetkin.


70 % omistuksella telakkakauppaan mukaan lähtenyt saksalainen Meyer Verft on pitkän ja kunniakkaan taipaleen alalla tehnyt arvostettu perheyritys. Yhdeksi tärkeimmistä syistä kauppaan mukaan lähtemiseksi yhtiö kertoo suomalaisten huippuosaamisen meriteollisuuden alalla.
Varsin monet alihankintaketjussa teetettävät työt teetetään telakoillamme alipalkatulla, harmaalla työvoimalla. Valitettavasti on niin, että verot ja muut velvoitteensa hoitavat yritykset joutuvat urakkakilpailussa tyytymään kakkos sijoihin. Tämä, jos joku, vääristää kilpailua.

Jäämmekin siis innolla odottamaan saksalaisyrityksen nopeita ja omaaloitteisia toimia asian korjaamiseen!

Vappupuhe Ruoveden Sointulassa 1.5.2014

Hyvät ystävät, hyvät toverit!

Tämän vuoden maaliskuun lopussa käydyssä kehysriihessä hallitus päätti laittaa pisteen tuloerojen kaventamiselle, ja kohtuullisen perusturvan säilyttämiselle.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliitolla oli kaksi keskeistä kärkiteemaa: perusturvaan ei kajota ja tuloeroja on kavennettava!  Pitkien ja vaikeiden hallitusneuvottelujen tuloksena maahan vihdoin saatiin laaja kuuden puolueen hallituskoalitio. Merkillepantavaa oli, että vaalien isoin voittaja, perussuomalaiset, valitsi vastuunkannon sijaan jättäytyä oppositioon. On helpompi huudella puskista kuin olla mukana tekemässä vaikeiden aikojen edellyttämiä kipeitä päätöksiä.

Hallitustaipaleen alkupuolella Vasemmistoliitto onnistuikin keskeisissä tavoitteissaan varsin hyvin. Peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen tehtiin 100 euron tasokorotukset. Myös toimeentulotuki nousi pienimmilläänkin vähintään 25 euroa. Opintotuki sidottiin viimeisenä perusturvaetuutena indeksiin ja työmarkkinatuen tarveharkinta poistettiin.  Myös veroratkaisujen puolelle tehtiin parannuksia, jotka osaltaan lievensivät tuloerojen kasvua. Pienituloisten verotusta kevennettiin mm. nostamalla perusvähennys – ja työtulovähennys oikeutta. Samaan aikaan pääomaverotuksen korottamisella ja solidaarisuusveron säätämisellä kiristettiin suurituloisten verotusta.

Toki näiden sinänsä pienien, mutta yksittäisille alempituloisille ihmisille merkittävien parannuksien kääntöpuolena, jouduimme myös nielemään hallituksessa karvasta kalkkia. Esimerkiksi käsittämättömän suuri yhteisöveron lasku muistetaan varmasti tappioista yhtenä katkerimpana.

Hyvät toverit,

Kolmen ensimmäisen toiminta vuotensa aikana hallitus toteutti eurooppalaisittainkin vertailtuna suhteellisen inhimillistä politiikkaa. Politiikan tulokset näkyvät tilastokeskuksen tuoreessa tulonjako raportissa varsin selkein luvuin. Tilaston mukaan vuonna 2012 köyhyys on Suomessa vähentynyt kaikissa ikäluokissa. Yhteensä 63 000 ihmistä on noussut köyhyysrajan yläpuolelle. Samana vuonna tuloerot kaventuivat pienituloisten tulojen lievästi lisääntyessä ja suurituloisten verotuksen kiristyessä. Maaliskuun kehysriihessä hallitus kuitenkin päätti katkaista tämän myönteisen kehityksen tavalla, johon Vasemmistoliiton oli mahdotonta osallistua.

Erityisen pahalta tuntui riihtä paikanpäällä seuranneena tapa, jolla Liikenneministeri Kyllösellä pyyhittiin tylysti pöytää. Edellisen hallituksen Keskustalaisen ministerin jälkiä lähes kolme vuotta siivonneen Kyllösen hallinnonalalta päätettiin perusväylänpidon määrärahoista leikata 100 miljoonaa euroa, pysyvästi!

Vaikka riihen verotus linjaukset saattavatkin olla hivenen tuloeroja kaventavia, vetävät leikkaukset kokonaisuuden kuitenkin todennäköisesti pakkasen puolelle. Kehysriihen päätöksien myötä hallitus ryhtyi toteuttamaan Kokoomuksen johdolla kovaa, oikeistolaista politiikkaa. Nyt päätettiin tehdä hallitusohjelman vastaisesti huomattavasti enemmän leikkauksia suhteessa veronkorotuksiin. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että kaikkein pienituloisimpien asemaa heikennetään entisestään. Työttömiltä, eläkeläisiltä ja opiskelijoilta leikataan indeksikorotuksista iso osa pois. Hintojen nousua ei siis pienemmissä etuisuuksissa enää täysimääräisesti tulla huomioimaan. Toisin sanoen, perusturvaa leikataan. Lapsilisien leikkauksilla viimeistään varmistetaan se, että sieltä otetaan missä tarve on suurin!

Monet kehysriihessä päätetyt leikkaukset eivät yksittäisinä tunnu välttämättä kovinkaan merkittäviltä. Jos kuitenkin laskee leikkausten kokonaisvaikutukset yhteen, huomaa hyvin pian ketkä joutuvat varsinaisen laskun maksajiksi. Yhteisvaikutuksiltaan leikkaukset kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin työtätekeviin lapsiperheisiin. Polttoaineveron korotus, energiaveron korotus, työmatkavähennyksen leikkaaminen, heikennykset ansiosidonnaiseen päivärahaan, lääkkeiden KELA-korvausten omavastuu ja lapsilisien leikkaukset ovat kaikki asioita, jotka tuntuvat takuulla tavallisen duunariperheen arjessa. Käsittämättömältä tuntuu, että Sosiaalidemokraatit, ns. työväenpuolueena, pystyvät näiden päätösten takana seisomaan silmääkään räpäyttämättä! Toisaalta, viime vuosina on turhankin usein saatu nähdä, että Demarit ajavat tarvittaessa kylmästi oikealta ohi jopa Kokoomuksesta.

Hyvät toverit,

Istuva hallitus jää historiaa monien suurien rakenteellisten uudistusten alkuun panijana. Mm. kunta, - sote ja valtionosuusjärjestelmien uudistukset ovat olleet agendalla. Varsinkin kunta- ja soiteuudistus ovatkin hallitustaipaleen varrella olleet laajasti median ja kansalaiskeskustelun kynsissä.

Paljon vähemmällä huomiolla on kabineteissa viety eteenpäin palkansaajien elämään vahvasti vaikuttavaa eläkeuudistusta. Kyseenalaisen kunnian idean isyydestä saa edellinen Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen. Ex pääministerin hiihtolenkillä saaneesta älynväläyksestä ei luistoa ja lennokkuutta puuttunut, pitoa kylläkin senkin edestä.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen ja elinkeinoelämän keskusjärjestön välisien neuvottelujen johtoajatuksena on löytää keinoja työurien pidentämiseen keskimäärin kahdella vuodella. Keppihevosena pyrkimyksille on turhankin taajaan julkisuudessa kuullut hokemat kestävyysvajeesta ja heikenneestä kilpailukyvystä. Neuvottelut on tarkoitus saattaa loppuun kuluvan vuoden aikana. Päätöksenteko tulee eteen ensikeväänä valittavalle uudelle eduskunnalle. Uudistus, mikäli sellainen aikaan saadaan, astuu voimaan vuoden 2017 alusta.

Tarkoitus on löytää työurille lisää pituutta niin uran alku, -keski kuin loppuvaiheestakin. Toimenpiteitä nuorten ihmisten saamiseksi nopeammin työmarkkinoiden käyttöön onkin jo otettu käyttöön. Eri toimin pyritään vaikuttamaan siihen, että nuorten opiskelijoiden valmistumista ammattiin, ja sitä kautta siirtymistä työelämään, saataisiin vauhditettua. Myös ns. nuorisotakuulla haetaan samansuuntaisia tuloksia. Tarkoituksena on saada nuorille mahdollisimman pian työttömyyden alettua työ, - koulutus tai harjoittelupaikka.

Työurien keskivaiheessa parannettavaa riittää roimasti. Työelämän hektisyys, alati uutisoitavat joukkoirtisanomiset, pätkä – ja silpputyöt ja työelämän ja perheen yhteensovittamisen haasteet näyttäytyvät karulla tavalla mm. työkyvyttömyyseläkkeiden suurena  määränä. Yhä useammalla työpaikalla pyritään selviytymään kasvavasta työmäärästä yhä pienemmällä porukalla. Voidaankin kysyä, kuinka kireälle tätä ruuvia on vara kiristää. Suomessa vuosikaudet suurin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy on ollut tuki – ja liikuntaelin sairaudet. Viimevuosina tästä kyseenalaisesta tilastoykkösen paikasta on, edellä mainittujen syiden johdosta, noussut kisaamaan mielenterveys ongelmat. Tänä päivänä liian moni työntekijä selviääkin töistään kipu tai mielialalääkkeiden voimalla.

Työurien kasvattamiseksi loppupäästä, on esitetty mekaanista eläkeiän alarajan nostamista. Eläkeiän alarajan nosto esim. kahdella vuodella 63:sta 65 vuoteen, kohtelee eri ammattiryhmien työntekijöitä erittäin epä tasa-arvoisesti. On aivan eri asia opiskella kolmikymppiseksi ja sen jälkeen tehdä työuraa siistissä, kevyissä konttorihommissa kuin mennä vaikkapa rakennuksille raskaisiin töihin alle kaksikymppisenä. Hokema eläkeiän alarajan nostamisen välttämättömyydestä on tilastojenkin valossa absurdi. Nykyinen, käytössä oleva jousta 63-68 malli on nimittäin jo lyhyessä ajassa osoittanut toimivuutensa. Tällä hetkellä ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste ja varsinainen elämöitymisikä ovat nimittäin eurooppalaisittain verrattuna meillä varsin korkealla tasolla. Miksi siis lähteä romuttamaan toimivaa, hyväksi havaittua mallia. halutessa työn kuormittavuus ja työuran todellinen pituus voidaan toki huomioida. Esim. Itävallassa on käytössä järjestelmä, joka huomioi raskaan työn tekijät. Siellä tietyillä ehdoilla kolmivuorotyöläiset, ulkona jatkuvasti työskentelevät ja monet muut pääsevät eläkkeelle nuorempina kuin kevyemmän työn tekijät.

Piikkinä elinkeinoelämän lihassa törröttää myös oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin, eli ns. eläkeputki.

Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että eläkeputkeen päässyt henkilö saa saman tulotason kuin ansiosidonnaisella päivärahalla. Eläkeputki kestää eläkeiän alkamiseen saakka. Miksi sitten työnantajapuoli haluaa putkesta raivoisasti eroon? Juju piilee nykymallin rahoitus osuuksissa. Tällä hetkellä irtisanova työnantaja joutuu maksamaan noin puolet työntekijän lisäpäiväoikeudesta aiheutuneista kuluista. Tämä on tietysti yrityksille myrkkyä. Heidän mielestään kun ikääntyvistä työntekijöistä pitäisi päästä eroon mahdollisimman halvalla.

Työntekijöille putken poistaminen olisi monessa tapauksessa taloudellinen katastrofi. 2600 euroa kuukaudessa ansaitseva työntekijä saa tällä hetkellä lisäpäiväoikeuden ansiosta noin 1500 euroa kuukaudessa, ennen varsinaiselle eläkkeelle siirtymistä. Putken poistaminen tarkoittaisi sen sijaan sitä, että työntekijä putoaisi työmarkkinatuelle viidensadan ansiopäiväraha päivän jälkeen. Eläkettä odotellessaan työntekijä saisi siis noin 700 euroa kuussa ennen eläkkeelle siirtymistä. Tämä siirtymä aika kestäisi kahdesta neljään vuoteen. Varsinainen eläkekin tulisi pienentymään, sillä työmarkkinatuella ei eläkettä kerry.

Kummalliselta koko eläkeuudistus kuviossa mielestäni tuntuu se, että eri alojen ammattiliitot ovat olleet asian tiimoilta kumman hiljaa. Soisi liittojen ottavan voimakkaammin kantaa asiaa, joka oleellisesti koskettaa kaikkia palkansaajia.

Hyvät toverit,

Haluan vielä lopuksi muistuttaa tulevista eurovaaleista. Vasemmisto on suhtautunut Euroopan unioniin perinteisen kriittisesti. Tämän ei kuitenkaan pidä tarkoittaa sitä, että vaaleissa jätettäisiin äänestämättä.

Vasemmistoliitolla on EU vaaleihin ehdolla ennennäkemättömän hyvä ja laadukas ehdokas joukkue!

Osaajia löytyy niin sosiaalipolitiikan, talouspolitiikan, työelämäkysymysten kuin tasa-arvoasioidenkin sektoreilta. Meillä on Myös Pirkanmaalla oma, loistava ehdokas tutkijatohtori, pääluottamusmies Sinikka Torkkola. Vasemmistoliitolla ei ole kuluvalla kaudella ollut omaa meppiä.

 Pidetään huoli, että tämä asia korjaantuu 25.5 käytävissä vaaleissa!

Saatesanat 30.4.2014 Valkeakosken hautausmaa

Hyvät ystävät, hyvät toverit!

Vappu 1918 oli Suomessa traaginen, kyynelten, murheen ja epätoivon päivä. Talven ja kevään kestäneen sisällissodan viimeisiä taisteluja käytiin Kaakkois-Suomessa. Sodan jäljiltä oli tuhansia kaatuneita ja loukkaantuneita, vankileirejä pystytettiin eri puolille maata. Kyliä ja kaupunkeja oli raunioitunut. Katkerat loppuselvitykset joukkoteloituksineen olivat käynnissä. Tämä kasvatti jo ennestään suurta sotaorpojen määrää, sekä lisäsi vihaa ja katkeruutta hävinneiden mielissä.

Voittajien puolella tunnelmat olivat toisenlaiset, mutta tuskinpa kaikkien mielessä kovin iloista vappumieltä oli silläkään puolella.

Tänä päivänä kansalaissotaa tutkiessamme ja sitä arvioidessamme on tärkeää, ettemme omaksu tuomarin roolia ja asennetta. Yhtälailla on tärkeää, ettemme suhtaudu välinpitämättömästi tuon traagisen vuoden tapahtumiin, vaikka aikaa siitä on kulunut jo lähes sata vuotta. Kansalaissota vaikuttaa vieläkin lukuisten ihmisten poliittisiin valintoihin ja sitä kautta myös poliittisiin voimasuhteisiin. Olemme myös edelleen varsin herkkiä kaikelle uudelle tutkimustiedolle, jota saamme tietoomme noilta ajoilta. Varmasti moni meistä elää vieläkin epätietoisuudessa siitä, mitä vanhemmille, isovanhemmille tai muille sukulaisille sodan melskeessä todella tapahtui. Voidaankin kysyä, onko kansakunta vieläkään tehnyt surutyötään loppuun?

Kansalaissodan syyt olivat moninaiset ja painavat. Tammikuussa 1918 ei löytynyt enää voimaa, joka olisi pystynyt estämään sen syttymisen. Entinen emämaa, maailmansodan uuvuttama Venäjä oli kokenut vuonna 17 kaksi vallankumousta, ja tsaarin hallinto oli kaatunut. Maa oli paitsi heikkouden, myös sekavuuden tilassa. Näissä melskeissä Suomi teki oman itsenäisyysratkaisunsa. Levottomat ja epävakaat olot olivat myös vastasyntyneen valtion arkipäivää. Vanha ja uusi aika olivat vastakkain. Poliittinen ja ideologinen kamppailu vallasta velloi täydellä voimalla. Tältä kannalta katsoen aatteen naiset ja miehet lähtivät liikkeelle. Toisaalta tilannetta kärjisti myös yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus ja nopeasti huonontunut elintarviketilanne. Nälkä uhkasi.

Edellisellä vuosisadalla alkanut teollistuminen oli kasvattanut kaupunkien väkimäärää. Syntyi uusia taajamia. Niiden köyhällistökortteleissa koettiin todellista hätää ja puutetta.

Myös maaseutu oli suurten muutosten ja ongelmien edessä. Torppareiden, mäkitupalaisten ja maattoman väen ongelmat olivat ratkaisematta. Puutteen ja nälän oloissa köyhälistö tiesi ja myös näki, että osalla kansaa oli ruokaa ja muita tarvikkeita riittävästi. Tämä osaltaan kiihdytti vihaa ja katkeroitti mieliä. Samaan aikaan edellytykset poliittisen ratkaisun löytymiseksi heikkenivät. Kaikki tarvittavat ainekset räjähdykselle olivat valmiit.

Hyvät toverit,

Historiasta tiedämme, että tapahtumien vyöryn käynnistyttyä, on sitä vaikea pysäyttää. Näin on ollut muuallakin kuin Suomessa, tosin meillä välienselvittely käytiin poikkeuksellisen kovana ja julmana. Euroopassa 1900 luvun alkupuolen kaksi verisintä sisällissotaa käytiin Espanjassa ja Suomessa. Molemmissa henkilötappiot ylittivät yhden prosentin silloisesta väkiluvusta. Ero on siinä, että Espanjan sota kesti kolme vuotta, meidän kolme kuukautta. On järkyttävää, että vielä tänäkin päivänä sota roihuaa monessa maailman kolkassa. Voidaankin todeta, että ihmiskunnalla on vielä paljon opittavaa todellisen sivistyksen juurruttamisessa.

Vuoden 18 uhrit eivät olleet turhia, mikäli otamme opiksemme tästä rankasta läksystä. Tärkein oppi on, että toimiakseen yhteiskunnan on oltava mahdollisimman tasa-arvoinen jäsenilleen. Tämä ei tarkoita tasapäisyyttä tai yksilöllisyyden hävittämistä. Se tarkoittaa sitä, että yhdessä ylläpidämme tarvittavia turvaverkkoja niitä tilanteita varten, jolloin ihmisten elämä eri syistä suistuu raiteiltaan. Ei työväenliike ja punakaarti vuonna 18 tarkoittanut tämän kummempia vaatimuksia. Tänä päivänä ne ovat pitkälti toteutuneetkin.

Voidaankin esittää arvio, että olisimme jotain oppineet vuoden 18 tragediasta. Kansalaissota katkeroitti ihmiset vuosikymmeniksi. Tilannetta pahensi voittaneiden harjoittama poliittinen vaino aina vuoteen 1944 asti. Siitä huolimatta heti veljessodan jälkeen pyrittiin kaikin keinoin normaaliin elämään kiinni. Jälleenrakentaminen, elämän uudelleen järjestäminen ja kaikenlainen pyrkimys parempaan hallitsivat kaikkea tekemistä. Viha, katkeruus, pelko ja epäluuloisuus vallitsivat molemmin puolin vuosikausia. Näistä huolimatta kansakunta selviytyi toisen maailmansodan kurimuksesta melko hyvin.

Maailmansodan jälkeinen kehitys oli mielenkiintoinen. Poliittinen taistelu kävi kuumana ja selvästi näkyivät kansalaissodan rintamalinjat. Tästä huolimatta suurissa asioissa, kuten koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaalisen turvallisuuden ja työelämän kysymysten järjestämisessä onnistuttiin saavuttamaan yhteinen näkemys.

Se, hyvät ystävät, on todella laaja-alaisen yhteistyön tulos!

Oikein hauskaa Vappua kaikille!

Kiitos!

TYÖURIIN VAIKUTETTAVA AJOISSA


Valtaosa Rakennusliiton "Elävänä eläkkeelle"-kampanjaan tehdyn kyselyn vastaajista oli sitä
mieltä, että eläkevarat eivät riitä tulevaisuudessa. Näin hyvin on EK:n eläkepropaganda tehnyt
tehtävänsä.

Jollei mitään aivan mullistavaa tapahdu niin eläkejärjestelmämme kykenee maksamaan
minunkin eläkkeeni, vaikka työuralla pitäisikin jaksaa vielä lähes kaksi vuosikymmentä!
Eläkerahastoissa on noin 150 miljardia euroja ja aivan pienellä viilaamisella eläkevarat riittävät ikäluokalleni.
Riittäisivät tietysti paremmin, jos työurat olisivat pitemmät kuin nykyisin, mutta esimerkiksi meillä rakennusalalla on tuhansia, jotka joutuvat ennen aikojaan pois työelämästä työkyvyttömyyden takia.
Työtä on pystyttävä helpottamaan, jotta meikäläiset pääsisivät kohtuullisessa kunnossa eläkkeelle
ja mielellään aivan normalin eläkeiän 63 - 65 puitteissa.
Työssä jaksaminen on viime vuosina parantunut, mutta edelleenkään rakennustyömailla päästään
hyvin harvoin nauttimaan 63-vuotiaan ansaittuja läksiäiskahveja. Työkyvyttömyyseläkkeelle lähdetään rakennuksilta ennen 52 ikävuotta ja eläkkeelle 58-vuotiaina. Matka tarjottuun 67 vuoden eläkeikään on inhimillisesti katsottuna liian pitkä enkä osaa keksiä millaisella taikatempullla sinne voisi rakennuksilta päästä.

Monet tuhannet kuusikymppiset sinnittelevät keskimäärin 1 500 euroa/kk eläkeputkessa vanhuus-
eläkkeelle. Sitäkin on vaadittu poistettavaksi, jolloin tämän eläkettä odottavan työttömän ansio
putoisi n. 700 euroon kuussa. Elämänlaatuun on näin monelle tulossa täydellinen romahdus.
Viimeisen vuosikymmenen aikana on ikääntyvien työntekijöiden eläke etuuksia pudotettu pois
yksi toisensa perään. Nyt ollaan viimeisellä rajalla.
Eläkekysymyksiin on pakko vaikuttaa, vaikka oma eläke häämöttääkin vuosikymmenien päässä.
Kaikki eivät nytkään jaksa edes alimpaan eläköitymisikään. Siis elävänä eläkkeelle!

Nollatyösopimus – mistä on kysymys?

Suomen voimassa olevassa lainsäädännössä ei sanota nollasopimuksista mitään. Juridisesti tällaista työsopimusmuotoa ei siis ole olemassa.

Työlainsäädännön tarkoitus on lähtökohtaisesti kaikissa tapauksissa suojella neuvotteluasetelmassa työntekijää. Tässä mielessä moinen työsopimusmalli on mahdoton. Lainsäädännön yhtenä johtoajatuksena on myös periaate, jonka mukaan työsopimus on osapuolien välille solmittu mahdollisimman tasavertainen sitoumus. Nollasopimuksissa tämä periaate jää täyttymättä. Mallissa työnantajalle varataan oikeus velvoittaa työntekijää olla käytettävissä koko ajan, ilman että työnantajalla on minkäänlaista velvoitetta tarjota työtä ja sitä kautta palkkaa. Sopimus evää työntekijältä myös oikeuden tehdä töitä toiselle silloin, kun sopimuksen työnantaja puolella ei töitä ole tarjolla. Käytännössä tämä johtaa siihen, että työntekijän kohtaloksi jää istua keittiön pöydän äärellä kotona kintaat kädessä, haalarit päällä ja puhelin kourassa, toivoen työnantajan olevan niin ystävällinen että tarjoisi jonain päivänä jotain hommaa! Järkyttävää.

Nollatyösopimuksissa työaika määritellään liukuvasti 0 ja 40 viikkotyötunnin välille. Työnantaja siis määrittää minkä tuntimäärän se milloinkin töitä teettää ja työntekijä on velvollinen nämä työt tekemään.

Nollasopimusten käyttö on yleistynyt erityisesti kaupan alalla ja elintarviketeollisuudessa. Usein kyse ei kuitenkaan ole ns. tilapäistyövoimasta, jota työmarkkinoilla laajasti käytetään hetkellisten työhuippujen tasaamiseen. Joillakin työpaikoilla kaikki työntekijät sattavat kuulua nollasopimisen piiriin. Työntekijät tekevät täyttä työviikkoa jatkuvasti, kuitenkaan tietämättä mikä on tilanne ensi viikolla. Työntekijän näkökulmasta nollasopimus tarkoittaa täydellistä epävarmuutta töiden jatkuvuuden suhteen.

Työnantajapuoli perustelee nollasopimusten käyttöä mm. sillä, että nykyisessä nopeasti muuttuvassa suhdanne herkässä tilanteessa myös työvoiman saatavuuteen kaivataan joustavuutta. Mielestäni enemmän kuin riittävästi joustavia työnteko malleja on jo saatavilla ilman nollasopimistakin. Laajamittainen vuokra- ja ekstraaja työvoiman käyttö reservi on työnantajien käytettävissä. Kenties nollasopimusten käyttöhalukkuus johtuukin työntekijän löysässä hirressä pitämisen mukanaan tuomassa työrauhassa? Oikeuksiaan vaativan työntekijän tunnit voi tarvittaessa pudottaa nollaan.

Nollasopimusten kieltoon tulisi ryhtyä lainsäädännön kautta. Ne ovat paitsi työntekijälle nöyryyttäviä, myös työnantajalle käytännössä tarpeettomia!