maanantai 8. joulukuuta 2014

Investointikatto  – Uhka vai mahdollisuus?

Kaupungin päätöksentekoa vuoden viimeisinä kuukausina hallitsee perinteisesti talousasiat. Toisaalta saatavilla on jo varsin valistunut ja paikkansa pitävä arvio kuluvan vuoden tulosennusteesta. Samaan aikaan pähkäillään seuraavan vuoden budjettia.
Vuoden 2014 tulosennuste povaa kaupungin talouden olevan 36,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tavoiteltua nollatulosta ei siis tulla likimainkaan saavuttamaan. On hyvä kuitenkin huomata, että nettomenojen kasvu kuluvalla vuodella tulee olemaan 2,4 % tasolla. Tätä voidaan pitää varsin maltillisena, kun otetaan huomioon kaupungin vuosittainen väkimäärän kasvu (noin 2500 henkeä), ja siitä väistämättä seuraava palveluntarpeiden kasvu.

Isoimmat yksittäiset syyt alijäämään ovat mm. Härmälän vanhan kaatopaikan puhdistamisesta lankeava 12,6 miljoonan euron kulu. Ydinprosesseittain suurimmat ylitykset kohdistuvat terveyttä ja toimintakykyä edistävien palveluiden sektorille. Kaupungin surkeasta työllisyystilanteesta johtuen ylityksiä tulee työmarkkinatuen kuntaosuuteen (ylitys noin 7,6 milj. €) ja toimeentulotuen maksatukseen (noin 1,4 milj. €).
Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirille kaupunki tulee tänä vuonna maksamaan noin 6 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän. Terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävien palveluiden nettomenojen kasvua voidaan kuitenkin, ylityksistä huolimatta, pitää haastavassa tilanteessa erinomaisen pienenä. Verrattaessa edellisiin vuosiin, voidaan todeta, että kuluvana vuonna menojen kasvu on saatu laskemaan 3,4% tasolle. Vertailun vuoksi esim. vuonna 2008 kasvuvauhti oli 9,8 %.

Ensi vuoden budjetti tunnustettiin jo lähtökohtaisesti alijäämäiseksi. Nollatuloksen tavoittelu olisi tarkoittanut vielä mittavampia leikkauksia palveluihin, kuin mitä jo nyt budjetti pitää sisällään. Alijäämän suuruudeksi arvioidaan 10 miljoonaa euroa. Tätä voidaan pitää erittäin haastavana saavuttaa, kun tiedetään että esim. työmarkkinatuen kuntaosuus lankeaa kunnille täysimääräisenä nykyisen 500 työttömyyspäivän sijaan jo 300 päivän jälkeen ensi vuonna.

Pieniä ilonpilkahduksiakin budjetti kaikesta huolimatta pitää sisällään. Terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävien palveluiden määräraha lisäysten lisäksi tällaisena voidaan pitää mm. vihdoinkin toteutuvaa aktiivipassia.

Ensivuoden budjettia hyväksyttäessä, hyväksyttiin myös merkittäviä linjauksia koskien tulevien vuosien investointeja. Ensi kevään aikana on tarkoitus valmistella investoinneista priorisointilista tuleville vuosille.
Samalla sovittiin, että investoinneille tullaan asettamaan ns. investointikatto.

Investoinneista laadittava priorisointilista kuulostaa hyvinkin järkevältä ja kannatettavalta idealta. Kaupungin investointitarve vuosikymmenen loppuun on huikeat 3-4 miljardia euroa. On siis tarpeen ja välttämätöntä pistää hankkeita tärkeysjärjestykseen. Miettiä mitkä hankkeet toteutetaan ja mitkä hankkeet kuopataan tai ainakin siirretään myöhemmäksi. Tämä mielestäni ok!

Investointikatto onkin sitten jo paljon hankalampi määrittää. Mistä oikein loppujenlopuksi on kyse? Tarkoittaako investointikaton asettaminen esimerkiksi sitä, että vaikkapa vuosien 2016-2018 investointimäärärahat lyödään lukkoon euromääräisesti vuonna 2015?
Mitä tehdään sitten, kun määrärahojen lukkoon lyömisen jälkeen tulee joitain ennalta arvaamattomia korjaustarpeita, joita ei ole mitenkään voitu huomioida kattoa määrittäessä? Tällaisia voisivat olla vaikkapa jonkin runkovesi- tai viemärilinjan pamahtaminen. Se voisi tarkoittaa joidenkin siltojemme välitöntä korjaustarvetta. Molemmat esimerkit ovat täysin mahdollisia, eikä pelkkää spekulaatiota. Hervannan valtaväylän silloista kaksi, kanjonin silta ja City marketilta Hervantaan päin oleva vanha silta, ovat parasta aikaa suurennuslasin alla. Molemmat sillat ovat samalla 70- luvun tekniikalla tehtyjä, kuten Jyväskylässä vuosi sitten romahtanut vesitornikin.


Mitään välitöntä romahdusvaaraa ei valtaväylän silloissa tietenkään ole, vaan tilannetta tutkitaan ja tutkimusten jälkeen tarvittaviin toimiin ryhdytään. Pointtini kuitenkin on se, että miten tiukka investointikaton asettaminen pystyy vastaamaan edellä mainittuihin, ennalta arvaamattomiin investointi tarpeisiin. Koko investointikaton asettamista tulee mielestäni arvioida uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti