Vappupuhe Ruoveden Sointulassa 1.5.2014

Hyvät ystävät, hyvät toverit!

Tämän vuoden maaliskuun lopussa käydyssä kehysriihessä hallitus päätti laittaa pisteen tuloerojen kaventamiselle, ja kohtuullisen perusturvan säilyttämiselle.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliitolla oli kaksi keskeistä kärkiteemaa: perusturvaan ei kajota ja tuloeroja on kavennettava!  Pitkien ja vaikeiden hallitusneuvottelujen tuloksena maahan vihdoin saatiin laaja kuuden puolueen hallituskoalitio. Merkillepantavaa oli, että vaalien isoin voittaja, perussuomalaiset, valitsi vastuunkannon sijaan jättäytyä oppositioon. On helpompi huudella puskista kuin olla mukana tekemässä vaikeiden aikojen edellyttämiä kipeitä päätöksiä.

Hallitustaipaleen alkupuolella Vasemmistoliitto onnistuikin keskeisissä tavoitteissaan varsin hyvin. Peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen tehtiin 100 euron tasokorotukset. Myös toimeentulotuki nousi pienimmilläänkin vähintään 25 euroa. Opintotuki sidottiin viimeisenä perusturvaetuutena indeksiin ja työmarkkinatuen tarveharkinta poistettiin.  Myös veroratkaisujen puolelle tehtiin parannuksia, jotka osaltaan lievensivät tuloerojen kasvua. Pienituloisten verotusta kevennettiin mm. nostamalla perusvähennys – ja työtulovähennys oikeutta. Samaan aikaan pääomaverotuksen korottamisella ja solidaarisuusveron säätämisellä kiristettiin suurituloisten verotusta.

Toki näiden sinänsä pienien, mutta yksittäisille alempituloisille ihmisille merkittävien parannuksien kääntöpuolena, jouduimme myös nielemään hallituksessa karvasta kalkkia. Esimerkiksi käsittämättömän suuri yhteisöveron lasku muistetaan varmasti tappioista yhtenä katkerimpana.

Hyvät toverit,

Kolmen ensimmäisen toiminta vuotensa aikana hallitus toteutti eurooppalaisittainkin vertailtuna suhteellisen inhimillistä politiikkaa. Politiikan tulokset näkyvät tilastokeskuksen tuoreessa tulonjako raportissa varsin selkein luvuin. Tilaston mukaan vuonna 2012 köyhyys on Suomessa vähentynyt kaikissa ikäluokissa. Yhteensä 63 000 ihmistä on noussut köyhyysrajan yläpuolelle. Samana vuonna tuloerot kaventuivat pienituloisten tulojen lievästi lisääntyessä ja suurituloisten verotuksen kiristyessä. Maaliskuun kehysriihessä hallitus kuitenkin päätti katkaista tämän myönteisen kehityksen tavalla, johon Vasemmistoliiton oli mahdotonta osallistua.

Erityisen pahalta tuntui riihtä paikanpäällä seuranneena tapa, jolla Liikenneministeri Kyllösellä pyyhittiin tylysti pöytää. Edellisen hallituksen Keskustalaisen ministerin jälkiä lähes kolme vuotta siivonneen Kyllösen hallinnonalalta päätettiin perusväylänpidon määrärahoista leikata 100 miljoonaa euroa, pysyvästi!

Vaikka riihen verotus linjaukset saattavatkin olla hivenen tuloeroja kaventavia, vetävät leikkaukset kokonaisuuden kuitenkin todennäköisesti pakkasen puolelle. Kehysriihen päätöksien myötä hallitus ryhtyi toteuttamaan Kokoomuksen johdolla kovaa, oikeistolaista politiikkaa. Nyt päätettiin tehdä hallitusohjelman vastaisesti huomattavasti enemmän leikkauksia suhteessa veronkorotuksiin. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että kaikkein pienituloisimpien asemaa heikennetään entisestään. Työttömiltä, eläkeläisiltä ja opiskelijoilta leikataan indeksikorotuksista iso osa pois. Hintojen nousua ei siis pienemmissä etuisuuksissa enää täysimääräisesti tulla huomioimaan. Toisin sanoen, perusturvaa leikataan. Lapsilisien leikkauksilla viimeistään varmistetaan se, että sieltä otetaan missä tarve on suurin!

Monet kehysriihessä päätetyt leikkaukset eivät yksittäisinä tunnu välttämättä kovinkaan merkittäviltä. Jos kuitenkin laskee leikkausten kokonaisvaikutukset yhteen, huomaa hyvin pian ketkä joutuvat varsinaisen laskun maksajiksi. Yhteisvaikutuksiltaan leikkaukset kohdistuvat tavallisiin suomalaisiin työtätekeviin lapsiperheisiin. Polttoaineveron korotus, energiaveron korotus, työmatkavähennyksen leikkaaminen, heikennykset ansiosidonnaiseen päivärahaan, lääkkeiden KELA-korvausten omavastuu ja lapsilisien leikkaukset ovat kaikki asioita, jotka tuntuvat takuulla tavallisen duunariperheen arjessa. Käsittämättömältä tuntuu, että Sosiaalidemokraatit, ns. työväenpuolueena, pystyvät näiden päätösten takana seisomaan silmääkään räpäyttämättä! Toisaalta, viime vuosina on turhankin usein saatu nähdä, että Demarit ajavat tarvittaessa kylmästi oikealta ohi jopa Kokoomuksesta.

Hyvät toverit,

Istuva hallitus jää historiaa monien suurien rakenteellisten uudistusten alkuun panijana. Mm. kunta, - sote ja valtionosuusjärjestelmien uudistukset ovat olleet agendalla. Varsinkin kunta- ja soiteuudistus ovatkin hallitustaipaleen varrella olleet laajasti median ja kansalaiskeskustelun kynsissä.

Paljon vähemmällä huomiolla on kabineteissa viety eteenpäin palkansaajien elämään vahvasti vaikuttavaa eläkeuudistusta. Kyseenalaisen kunnian idean isyydestä saa edellinen Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen. Ex pääministerin hiihtolenkillä saaneesta älynväläyksestä ei luistoa ja lennokkuutta puuttunut, pitoa kylläkin senkin edestä.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen ja elinkeinoelämän keskusjärjestön välisien neuvottelujen johtoajatuksena on löytää keinoja työurien pidentämiseen keskimäärin kahdella vuodella. Keppihevosena pyrkimyksille on turhankin taajaan julkisuudessa kuullut hokemat kestävyysvajeesta ja heikenneestä kilpailukyvystä. Neuvottelut on tarkoitus saattaa loppuun kuluvan vuoden aikana. Päätöksenteko tulee eteen ensikeväänä valittavalle uudelle eduskunnalle. Uudistus, mikäli sellainen aikaan saadaan, astuu voimaan vuoden 2017 alusta.

Tarkoitus on löytää työurille lisää pituutta niin uran alku, -keski kuin loppuvaiheestakin. Toimenpiteitä nuorten ihmisten saamiseksi nopeammin työmarkkinoiden käyttöön onkin jo otettu käyttöön. Eri toimin pyritään vaikuttamaan siihen, että nuorten opiskelijoiden valmistumista ammattiin, ja sitä kautta siirtymistä työelämään, saataisiin vauhditettua. Myös ns. nuorisotakuulla haetaan samansuuntaisia tuloksia. Tarkoituksena on saada nuorille mahdollisimman pian työttömyyden alettua työ, - koulutus tai harjoittelupaikka.

Työurien keskivaiheessa parannettavaa riittää roimasti. Työelämän hektisyys, alati uutisoitavat joukkoirtisanomiset, pätkä – ja silpputyöt ja työelämän ja perheen yhteensovittamisen haasteet näyttäytyvät karulla tavalla mm. työkyvyttömyyseläkkeiden suurena  määränä. Yhä useammalla työpaikalla pyritään selviytymään kasvavasta työmäärästä yhä pienemmällä porukalla. Voidaankin kysyä, kuinka kireälle tätä ruuvia on vara kiristää. Suomessa vuosikaudet suurin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy on ollut tuki – ja liikuntaelin sairaudet. Viimevuosina tästä kyseenalaisesta tilastoykkösen paikasta on, edellä mainittujen syiden johdosta, noussut kisaamaan mielenterveys ongelmat. Tänä päivänä liian moni työntekijä selviääkin töistään kipu tai mielialalääkkeiden voimalla.

Työurien kasvattamiseksi loppupäästä, on esitetty mekaanista eläkeiän alarajan nostamista. Eläkeiän alarajan nosto esim. kahdella vuodella 63:sta 65 vuoteen, kohtelee eri ammattiryhmien työntekijöitä erittäin epä tasa-arvoisesti. On aivan eri asia opiskella kolmikymppiseksi ja sen jälkeen tehdä työuraa siistissä, kevyissä konttorihommissa kuin mennä vaikkapa rakennuksille raskaisiin töihin alle kaksikymppisenä. Hokema eläkeiän alarajan nostamisen välttämättömyydestä on tilastojenkin valossa absurdi. Nykyinen, käytössä oleva jousta 63-68 malli on nimittäin jo lyhyessä ajassa osoittanut toimivuutensa. Tällä hetkellä ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste ja varsinainen elämöitymisikä ovat nimittäin eurooppalaisittain verrattuna meillä varsin korkealla tasolla. Miksi siis lähteä romuttamaan toimivaa, hyväksi havaittua mallia. halutessa työn kuormittavuus ja työuran todellinen pituus voidaan toki huomioida. Esim. Itävallassa on käytössä järjestelmä, joka huomioi raskaan työn tekijät. Siellä tietyillä ehdoilla kolmivuorotyöläiset, ulkona jatkuvasti työskentelevät ja monet muut pääsevät eläkkeelle nuorempina kuin kevyemmän työn tekijät.

Piikkinä elinkeinoelämän lihassa törröttää myös oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin, eli ns. eläkeputki.

Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että eläkeputkeen päässyt henkilö saa saman tulotason kuin ansiosidonnaisella päivärahalla. Eläkeputki kestää eläkeiän alkamiseen saakka. Miksi sitten työnantajapuoli haluaa putkesta raivoisasti eroon? Juju piilee nykymallin rahoitus osuuksissa. Tällä hetkellä irtisanova työnantaja joutuu maksamaan noin puolet työntekijän lisäpäiväoikeudesta aiheutuneista kuluista. Tämä on tietysti yrityksille myrkkyä. Heidän mielestään kun ikääntyvistä työntekijöistä pitäisi päästä eroon mahdollisimman halvalla.

Työntekijöille putken poistaminen olisi monessa tapauksessa taloudellinen katastrofi. 2600 euroa kuukaudessa ansaitseva työntekijä saa tällä hetkellä lisäpäiväoikeuden ansiosta noin 1500 euroa kuukaudessa, ennen varsinaiselle eläkkeelle siirtymistä. Putken poistaminen tarkoittaisi sen sijaan sitä, että työntekijä putoaisi työmarkkinatuelle viidensadan ansiopäiväraha päivän jälkeen. Eläkettä odotellessaan työntekijä saisi siis noin 700 euroa kuussa ennen eläkkeelle siirtymistä. Tämä siirtymä aika kestäisi kahdesta neljään vuoteen. Varsinainen eläkekin tulisi pienentymään, sillä työmarkkinatuella ei eläkettä kerry.

Kummalliselta koko eläkeuudistus kuviossa mielestäni tuntuu se, että eri alojen ammattiliitot ovat olleet asian tiimoilta kumman hiljaa. Soisi liittojen ottavan voimakkaammin kantaa asiaa, joka oleellisesti koskettaa kaikkia palkansaajia.

Hyvät toverit,

Haluan vielä lopuksi muistuttaa tulevista eurovaaleista. Vasemmisto on suhtautunut Euroopan unioniin perinteisen kriittisesti. Tämän ei kuitenkaan pidä tarkoittaa sitä, että vaaleissa jätettäisiin äänestämättä.

Vasemmistoliitolla on EU vaaleihin ehdolla ennennäkemättömän hyvä ja laadukas ehdokas joukkue!

Osaajia löytyy niin sosiaalipolitiikan, talouspolitiikan, työelämäkysymysten kuin tasa-arvoasioidenkin sektoreilta. Meillä on Myös Pirkanmaalla oma, loistava ehdokas tutkijatohtori, pääluottamusmies Sinikka Torkkola. Vasemmistoliitolla ei ole kuluvalla kaudella ollut omaa meppiä.

 Pidetään huoli, että tämä asia korjaantuu 25.5 käytävissä vaaleissa!

Saatesanat 30.4.2014 Valkeakosken hautausmaa

Hyvät ystävät, hyvät toverit!

Vappu 1918 oli Suomessa traaginen, kyynelten, murheen ja epätoivon päivä. Talven ja kevään kestäneen sisällissodan viimeisiä taisteluja käytiin Kaakkois-Suomessa. Sodan jäljiltä oli tuhansia kaatuneita ja loukkaantuneita, vankileirejä pystytettiin eri puolille maata. Kyliä ja kaupunkeja oli raunioitunut. Katkerat loppuselvitykset joukkoteloituksineen olivat käynnissä. Tämä kasvatti jo ennestään suurta sotaorpojen määrää, sekä lisäsi vihaa ja katkeruutta hävinneiden mielissä.

Voittajien puolella tunnelmat olivat toisenlaiset, mutta tuskinpa kaikkien mielessä kovin iloista vappumieltä oli silläkään puolella.

Tänä päivänä kansalaissotaa tutkiessamme ja sitä arvioidessamme on tärkeää, ettemme omaksu tuomarin roolia ja asennetta. Yhtälailla on tärkeää, ettemme suhtaudu välinpitämättömästi tuon traagisen vuoden tapahtumiin, vaikka aikaa siitä on kulunut jo lähes sata vuotta. Kansalaissota vaikuttaa vieläkin lukuisten ihmisten poliittisiin valintoihin ja sitä kautta myös poliittisiin voimasuhteisiin. Olemme myös edelleen varsin herkkiä kaikelle uudelle tutkimustiedolle, jota saamme tietoomme noilta ajoilta. Varmasti moni meistä elää vieläkin epätietoisuudessa siitä, mitä vanhemmille, isovanhemmille tai muille sukulaisille sodan melskeessä todella tapahtui. Voidaankin kysyä, onko kansakunta vieläkään tehnyt surutyötään loppuun?

Kansalaissodan syyt olivat moninaiset ja painavat. Tammikuussa 1918 ei löytynyt enää voimaa, joka olisi pystynyt estämään sen syttymisen. Entinen emämaa, maailmansodan uuvuttama Venäjä oli kokenut vuonna 17 kaksi vallankumousta, ja tsaarin hallinto oli kaatunut. Maa oli paitsi heikkouden, myös sekavuuden tilassa. Näissä melskeissä Suomi teki oman itsenäisyysratkaisunsa. Levottomat ja epävakaat olot olivat myös vastasyntyneen valtion arkipäivää. Vanha ja uusi aika olivat vastakkain. Poliittinen ja ideologinen kamppailu vallasta velloi täydellä voimalla. Tältä kannalta katsoen aatteen naiset ja miehet lähtivät liikkeelle. Toisaalta tilannetta kärjisti myös yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus ja nopeasti huonontunut elintarviketilanne. Nälkä uhkasi.

Edellisellä vuosisadalla alkanut teollistuminen oli kasvattanut kaupunkien väkimäärää. Syntyi uusia taajamia. Niiden köyhällistökortteleissa koettiin todellista hätää ja puutetta.

Myös maaseutu oli suurten muutosten ja ongelmien edessä. Torppareiden, mäkitupalaisten ja maattoman väen ongelmat olivat ratkaisematta. Puutteen ja nälän oloissa köyhälistö tiesi ja myös näki, että osalla kansaa oli ruokaa ja muita tarvikkeita riittävästi. Tämä osaltaan kiihdytti vihaa ja katkeroitti mieliä. Samaan aikaan edellytykset poliittisen ratkaisun löytymiseksi heikkenivät. Kaikki tarvittavat ainekset räjähdykselle olivat valmiit.

Hyvät toverit,

Historiasta tiedämme, että tapahtumien vyöryn käynnistyttyä, on sitä vaikea pysäyttää. Näin on ollut muuallakin kuin Suomessa, tosin meillä välienselvittely käytiin poikkeuksellisen kovana ja julmana. Euroopassa 1900 luvun alkupuolen kaksi verisintä sisällissotaa käytiin Espanjassa ja Suomessa. Molemmissa henkilötappiot ylittivät yhden prosentin silloisesta väkiluvusta. Ero on siinä, että Espanjan sota kesti kolme vuotta, meidän kolme kuukautta. On järkyttävää, että vielä tänäkin päivänä sota roihuaa monessa maailman kolkassa. Voidaankin todeta, että ihmiskunnalla on vielä paljon opittavaa todellisen sivistyksen juurruttamisessa.

Vuoden 18 uhrit eivät olleet turhia, mikäli otamme opiksemme tästä rankasta läksystä. Tärkein oppi on, että toimiakseen yhteiskunnan on oltava mahdollisimman tasa-arvoinen jäsenilleen. Tämä ei tarkoita tasapäisyyttä tai yksilöllisyyden hävittämistä. Se tarkoittaa sitä, että yhdessä ylläpidämme tarvittavia turvaverkkoja niitä tilanteita varten, jolloin ihmisten elämä eri syistä suistuu raiteiltaan. Ei työväenliike ja punakaarti vuonna 18 tarkoittanut tämän kummempia vaatimuksia. Tänä päivänä ne ovat pitkälti toteutuneetkin.

Voidaankin esittää arvio, että olisimme jotain oppineet vuoden 18 tragediasta. Kansalaissota katkeroitti ihmiset vuosikymmeniksi. Tilannetta pahensi voittaneiden harjoittama poliittinen vaino aina vuoteen 1944 asti. Siitä huolimatta heti veljessodan jälkeen pyrittiin kaikin keinoin normaaliin elämään kiinni. Jälleenrakentaminen, elämän uudelleen järjestäminen ja kaikenlainen pyrkimys parempaan hallitsivat kaikkea tekemistä. Viha, katkeruus, pelko ja epäluuloisuus vallitsivat molemmin puolin vuosikausia. Näistä huolimatta kansakunta selviytyi toisen maailmansodan kurimuksesta melko hyvin.

Maailmansodan jälkeinen kehitys oli mielenkiintoinen. Poliittinen taistelu kävi kuumana ja selvästi näkyivät kansalaissodan rintamalinjat. Tästä huolimatta suurissa asioissa, kuten koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaalisen turvallisuuden ja työelämän kysymysten järjestämisessä onnistuttiin saavuttamaan yhteinen näkemys.

Se, hyvät ystävät, on todella laaja-alaisen yhteistyön tulos!

Oikein hauskaa Vappua kaikille!

Kiitos!