KEVA:n TOIMINTAYMPÄRISTÖ TUTKIMUS
Mari Kokko kummasteli mielipidekirjoituksessaan (AL 22.8) aiheellisesti vähäistä tutkimustietoa koskien kuntien palveluiden yksityistämistä.
Kuntapäättäjillehän palveluiden yksityistämistä perustellaan yksinomaan halvemmalla hinnalla.
Eli kerrotaan, että jos palvelun tuottaminen kunnan oman yksikön tuottamana maksaa xxx euroa,niin sama palvelu saadaan kilpailutuksen kautta yksityiseltä puolelta 20-25% halvempaan hintaan.
Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole.
Ulkoistamisen lisääntyessä vaaditaan kuntaorganisaatioilta aivan uudenlaista osaamista mm. sopimusten laadinnan ja laadun varmistamisen osalta.
Usein kilpailutettujen palveluiden laatu ja lopullinen hinta onkin tuottanut täysin toivottua päinvastaisen lopputuloksen.
Kuntien eläkevakuutuksen (KEVA) tekemän toimintaympäristötutkimuksen mukaan jo joka neljäs kunta tai kuntayhtymä on palauttanut ulkoistamiaan palveluita takaisin omaksi tuotannoksi.
Tutkimuksessa selvisi, että mitä suurempi kunta tai kuntayhtymä on kyseessä, sitä yleisempää palvelujen omaksi toiminnaksi palauttaminen tai sen suunnittelu on. Suurimmista kunnista peräti kolmannes hoitaa itse sellaisia palveluja, joita ne ovat aiemmin ostaneet yksityisiltä palvelutuottajilta, ja asiaa on vähintään pohdittu 60 prosentissa suurimmista kunnista.
Suurimmaksi syyksi palveluiden palauttamiselle omaksi tuotannoksi kerrottiin pettyminen laatuun ja/tai hintaan.
Tampereen kaupunki pitää kyseenalaista kärkisijaa kuntien kesken, kun asiaa tarkastellaan ulkoistamisen määrällä mitaten.
Olen Kokon kanssa yhtä mieltä siitä, että ulkoistamisen hyödyistä ja haitoista tarvitaan täsmällisempää tietoa päätöksenteon tueksi.
Tällä hetkellä päätöksiä tehdään ideologisin perustein.
Myös jo ulkoistettujen palveluiden lopullinen hinta tulisi kaikkine kuluineen selvittää.
Tuntuu omituiselta, että yritys, jonka tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa, kykenisi tuottamaan samat palvelut halvemmalla kuin voittoa tavoittelematon julkinen palveluntuottaja.
kirjoitus julkaistu Hervannan sanomissa 5.9.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti