HEI, ME TEHDÄÄN TUNNELI!
Viime vuodet on Tampereella käyty kiivasta miekkailua
rantaväylän tunnelin tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.
Tunnelin kannattajien keskuudesta perusteluina
tunnelille on kuultu mm. rantatien ruuhkat, rannan avaaminen kaikkien
kaupunkilaisten käyttöön, elinkeinoelämän virkistyminen, kaupungin
kasvupaineet, työllisyys vaikutukset, jne ,jne…
Vastustajien vaakakupissa puolestaan ovat
tunnelin hinta kunnan veronmaksajille, rakentamisaikaiset liikenne järjestelyt,
turvallisuus ja hankkeen tarpeellisuus ylipäänsä.
Valtaosa kuntalaisista vastustaa hanketta.
Heidän mielestään kaupungin vähille rahoille olisi parempaakin käyttöä.
Vanhus – ja terveydenhuoltopalvelut ovat kuulemma
retuperällä. Nuorilla on paha olla. Kouluissa ja päiväkodeissa tuskaillaan
homeongelmien kanssa. Henkilökuntaa on joka puolella liian vähän, eli palvelut
ei pelaa. Kaikessa säästetään.
Tästä huolimatta meillä on varaa rakennuttaa n.
200 miljoonaa euroa maksava tunneli, josta Tampereen osuus 2/3 osaa.
Epäilläämpä kustannusten varmuudella tuosta vielä
ylittyvän.
Tosiasiassa tunnelia rakennetaan jo täyttä
häkää!
Tampellan ja Finlayssonin patouomien korjaukset
ja frenkkelin patomuurin entisöinti alettiin toteuttamaan kiireellä, kun
selvisi että nämä eivät välttämättä tule kestämään alapuolista tunnelin
louhintaa. Onko näistä aiheutuva lasku mukana tunnelin kustannusarvioissa?
Eipä tietenkään, nämä kun eivät kuulemma liity
millään lailla tunnelin tekoon.
Hämeenpuiston maanalaista eritasoliittymää ei
tunnelisuunnitelmiin uskallettu tässä vaiheessa lisätä. Ilman tätä koko tunneli
on kuitenkin torso.
Keskustan liikennesuunnitelmissa se kyllä näkyy.
Tulee siis lisähommina takuu varmasti! (+ 20 milj.€)
Saapa nähdä, mikä koko farssin loppulasku tulee
olemaan, jos tunneli todella toteutuu!
...JATKUU...
...JATKUU...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti