Vastakkainasettelun aikako ohi?
Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelut
neuvottelujärjestelmän uudistamisesta ajautuivat odotetusti täydelliseen
umpikujaan viikko sitten. Neuvotteluiden aloittamisesta sovittiin voimassa
olevan TUPO ratkaisun, niin sanotun työllisyys- ja kasvusopimuksen osana
syksyllä 2013.
Järjestelmän uudistamista pohtimaan asetettiin työryhmä,
jonka oli tarkoitus saada työnsä maaliin vuoden 2014 loppuun mennessä.
Työryhmän työlistalla sovittiin syksyllä 2013 olevaksi
työehtosopimusten velvoittavuus ja noudattaminen sekä sopimuksen rikkomisesta
eri tahoille seuraavat sanktiot. Lisäksi arvioitaisiin keinoja
sovittelujärjestelmän ja erimielisyyksien ratkaisumenettelyn kehittämisestä
sekä palkankorotusten toteutumisesta sopimuksettomilla aloilla.
Palkansaajapuoli toi keskustelupöytään pohdittavaksi mm.
työnantajan tulkintaetuoikeuden, työpaikkakohtaisten mielenilmaisujen suhteen
työrauhavelvoitteeseen, alipalkkauksen kriminalisoinnin ja kanneoikeuden.
Työnantajapuoli sen sijaan ei ollut valmis keskustelemaan
mistään muusta kuin lakko-oikeuden romuttamisesta.
Ja miksipä olisikaan. Etelärannassa ymmärretään varsin
hyvin, että lakonuhan poistuessa kaikki työntekijöiden oikeuksien heikennyksiin
tähtäävät toimenpiteet voitaisiin varsin helposti toteuttaa.
Koeaikojen pidennykset, pätkätöiden teettäminen ilman
perusteita, pekkasten ja lomaltapaluurahojen poistaminen ja palkojen
jäädyttäminen voitaisiin käytännössä toteuttaa välittömästi. Ansiosidonnaisten
päivien määrän vähentäminen ja työvoiman tarveharkinnasta luopuminen olisi myös
nopeasti toimeen pantavissa. Tämä kaikki maassa, jossa joidenkin tahojen
mielestä puolesta miljoonasta työttömästä huolimatta on huutava työvoimapula.
Suomen työmarkkinapoliittinen neuvottelujärjestelmä nykyisen
kaltaisena toimii varsin hyvin. Sen toimivuuden varaan nykyinen
hyvinvointivaltiomme on vuosikymmenten saatossa pitkälti rakentunut.
Järjestelmän perustana on ollut, ja tulee jatkossakin olla, tasapuoliset
voimasuhteet osapuolten kesken.
Työntekijöiden lakko-oikeuksien romuttamisella ja sitä
kautta voimasuhteiden vääristymisellä olisi varsin ennakoimattomat ja laajat
yhteiskunnalliset vaikutukset. Lakko-oikeuden mennessä, menee työntekijöiltä
kaikki edellytykset omien asioiden ajamiseen. Ammattiliittojen tehtäväksi
parhaimmillaan jäisi konsultoivan asiantuntijatahon status. Pahimmillaan ne
kuihtuisivat kahvinjuonti kerhoiksi, ennen lopullista valojen sammuttamista.
Näistä lähtökohdista katsoen tulee väkisinkin mieleen kysymys, olisiko
neuvotteluihin pitänyt lähteä alun alkaenkaan?
Muuan ”työväenpuolue” lanseerasi joitakin vuosia sitten kampanjassaan
lauseen; vastakkainasettelun aika on ohi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti